Vampyyripäiväkirjat

Vampyrit ovat taas in ja televisiosta tulee monenlaisia sarjoja tästä
aiheesta. Uusi sukupolvi on saatu taas mukaan tähän mielenkiintoiseen
maailmaan ja elokuvayhtiöt rahastavat niin kauan kun rauta on taas
kuuma. Uudet näyttelijät tulevat pinnalle näiden elokuvien ja sarjojen
myötä, kun vanhat Brad Bitit ja Wesley Sniperit ovat siirtyneet toisiin
projekteihin tai yleensä vain kasvaneet liian vanhoiksi näihin
teiniluokan elokuviin.

Subilta tuleva vampyyripäiväkirjat on yksi esimerkki tällaisesta
uudesta sarjasta ja sitäkin on muunneltu vähän mielenkiintoisemmaksi,
jotta saadaan vampyyrit kävelemään ja asumaan tavallisten ihmisten
joukossa. Tällä kertaa ratkaisuna on yksinkertaisesti sormus, jonka
avulla he voivat kävellä päivänvalossa ilman että käristyvät poroksi.
Ihmisillä tämä samainen sormus taas antaa kuolemattomuuden joka on
tietenkin loogista. Ihmisveren elävät kuolleet voivat korvata eläimen
verellä tai sitten ryystää veripankin pusseja kuten missäkin
kokkareissa. Mielikuvitusta ei siis puutu ja myös muita mielenkiintoisia
taruhahmoja on saatu mukaan tähän sarjaan kuten ihmissudet ja noidat.
Nämä kaikki sitten kivasti selviävät keskenään teinien rakastamassa high
school maisemissa ja ratkovat keskenään ihmissuhteita ja muita
erimielisyyksiä sulassa sovussa. Ainakin vielä toistaiseksi toisen
kauden aikana mielenkiintoa on löytynyt sarjaan ja nähtävästi kirjan
perusteella tehty sarja toimii yllättävän hyvin, vaikka henkilöhahmot
ovat vähän kliseisiä ja niiden näyttelijät turhan tasapaksuja. Mutta
näissä sarjoissa ei kait olekaan tarkoituksena olla mitä parhaimpia
näyttelijöitä, vaan juonikuviot ovat tärkeimmässä roolissa kunhan ne
sijoittuvat sinne high school ympäristöön ja kaikilla on niitä
teinivuosien ongelmia suhteissaan niin muihin kuin myös itseensä sarjan
aikana.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *